"Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että rakastan sinua. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä... Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin - onhan? Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini.
Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää. Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani. Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten. Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään?
Jos huomista ei tulekaan, kadut katkerasti, että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä, viimeisen halauksen halaamatta, että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen, joka osoittautui läheisesi viimeiseksi."
keskiviikko, 10. kesäkuu 2009
Jos tietäisin
torstai, 21. toukokuu 2009
Päivitystä...
Siitä on luvattoman pitkä aika, kun olen viimeksi jaksanut täällä kirjoitella. Huomasin tämän siivoessasi tietokoneeni sisältöä. Vuosi 2009 tuli ja meni ja yhtä kirjoitusta lukuun ottamatta en saanut sitten aikaiseksi kirjoittaa mitään, paitsi henkilökohtaisia kirjeitä, joita en tietenkään tänne laita.
Vuoden 2009 maaliskuussa oli perheelläni (minä, avopuolisoni ja kolme pupuamme) edessä muutto Espoon Tapiolan Tornitasosta Helsingin Lassilaan. Lassilan urheilupuiston, metsien ja niittyjen keskellä vietämme eloa pienkerrostalossa, alimmassa kerroksessa mukavankokoisessa kaksiossamme. Pupujen määrä ehti tuplaantua ja ajoittain triplaantuakin, kun meillä kävi erinäisiä hoitopupuja. Nyt kotonamme pomppii 4 pupua; kääpiöluppamme Jali Rumpali, joka oli siis ensimmäinen pupumme. Hänen seuranaan asustelee ranskanluppaneitosemme Bella Pipsa, joka hoopomaisella otteellaan jaksaa naurattaa meitä päivittäin. Toinen pupupariskuntamme muodostuu leijonaharjaskani Puhista, joka sai nimensä PUH-maisesta olemuksestaan. Hänen lemmittynsä on valkoinen sinisilmäinen kääpiöluppa Lumi Kukka.
Kaikkien pupujen elo yhdessä ei ihan onnistu, koska Pipsa ja Puh ovat sitä mieltä että vain toinen heistä voi olla pomo ja se on ehdottomasti "MINÄ". Niinpä pupumme oleskelevat eri tiloissa ja kohtaavat toisensa lähinnä portin läpi, jonka edessä voidaan hienosti kisailla, kuka on paras papanoitsija tai kuka saa aikaiseksi suuremman pissalammikon. Yleensä kisailijana ovat Pipsa ja Puh. Mustasukkaisuutta osoitetaan puolin ja toisin. Jali saa varoa pussailemasta Lumia, jottei Pipsa hermostu, yhtä lailla kuin Pipsa saa varoa tekemästä liiallista tuttavuutta meillä ajoittain hoidossa olevien kaksilahkeisten pupujen kanssa. Jalilla on nimittän uskomaton taika kokoerosta huolimatta; 3kg ero ei meinaa mitään, jos oma tyttöystävä on laitettava ruotuun sen jälkeen, kun tyttö on hairahtanut tekemään liiallista nenujen haistelu tuttavuutta vieraan kaniherran kanssa.
Pupuyhteisöämme täydentävät syyrialainen hamsterimme Hipsu Hamsuliini ja gerbiilit Topi ja hänen kaksi poikaansa Touho ja Tahvo. Hipsulla on vakiintunut käytäntö käydä päivittäisen ulkoilulenkkinsä aikana hakemassa Jalin ja Pipsan häkistä täydennystä ruokavarastoonsa. Jali ja Pipsa ovat alkututtavuushaistelujen myötä ottaneet Hipsun omaksi ystäväkseen, jonka touhuilusta heidän heinäkuormassaan ei aiheuta minkäänlaista kiinnostusta. Pipsa jopa antaa Hipsun viedä herkullisia Hobby Plus-pellettejään, koska eihän sellaiselle pienelle tytölle vaan mahda mitään! Gerbiileistämme Topi on kaikkein kesyin ja jaksaa aina tulla haistelemaan, mitä ne ihmiset touhuavat, kun dunan kantta avataan. Herra tekee sen aina, vaikka väsymys painaisi silmiä kiinni. Ei ole harvinainen näky, että herra tulee silmät puoliksi kiinni herkuttelemaan aamiaista tai illallista.
Vuosi oli ajoittain hyvinkin raskas. Ottaen huomioon, miten paljon piti tapella julkisen terveydenpalvelujen tarjoajien kanssa. Kela hylkäsi kahdesti hakemaani traumaterapiaa. En ollut riittävän hyvässä kunnossa saadakseni apua. Yritä siinä sitten haluta tervehtyä, kun myös lääkäri puhuu ajoittain, ettei voi olla liian terve, muuten joutuu pois psykiatrian poliklinikalta, josta taas kirjoitetaan niitä B-lausuntoja, joilla voi saada sitten sitä terapiaa. Jos on liian terve, joutuu takaisin terveysaseman asiakkaaksi, ja heiltä ei sitten voi saada lausuntoa Kelaa varten, koska Kela hyväksyy terapian hakemiseksi lausunnot vain psykiatrian poliklinikan lääkäriltä. Niin, että älä ole liian sairas tai liian terve... Siinäpä pulma, jonka kanssa piti taiteilla, kuin trapetsitaiteilija ikään! Tämä siis vuonna 2009!
Vuoden 2009 maaliskuussa oli perheelläni (minä, avopuolisoni ja kolme pupuamme) edessä muutto Espoon Tapiolan Tornitasosta Helsingin Lassilaan. Lassilan urheilupuiston, metsien ja niittyjen keskellä vietämme eloa pienkerrostalossa, alimmassa kerroksessa mukavankokoisessa kaksiossamme. Pupujen määrä ehti tuplaantua ja ajoittain triplaantuakin, kun meillä kävi erinäisiä hoitopupuja. Nyt kotonamme pomppii 4 pupua; kääpiöluppamme Jali Rumpali, joka oli siis ensimmäinen pupumme. Hänen seuranaan asustelee ranskanluppaneitosemme Bella Pipsa, joka hoopomaisella otteellaan jaksaa naurattaa meitä päivittäin. Toinen pupupariskuntamme muodostuu leijonaharjaskani Puhista, joka sai nimensä PUH-maisesta olemuksestaan. Hänen lemmittynsä on valkoinen sinisilmäinen kääpiöluppa Lumi Kukka.
Kaikkien pupujen elo yhdessä ei ihan onnistu, koska Pipsa ja Puh ovat sitä mieltä että vain toinen heistä voi olla pomo ja se on ehdottomasti "MINÄ". Niinpä pupumme oleskelevat eri tiloissa ja kohtaavat toisensa lähinnä portin läpi, jonka edessä voidaan hienosti kisailla, kuka on paras papanoitsija tai kuka saa aikaiseksi suuremman pissalammikon. Yleensä kisailijana ovat Pipsa ja Puh. Mustasukkaisuutta osoitetaan puolin ja toisin. Jali saa varoa pussailemasta Lumia, jottei Pipsa hermostu, yhtä lailla kuin Pipsa saa varoa tekemästä liiallista tuttavuutta meillä ajoittain hoidossa olevien kaksilahkeisten pupujen kanssa. Jalilla on nimittän uskomaton taika kokoerosta huolimatta; 3kg ero ei meinaa mitään, jos oma tyttöystävä on laitettava ruotuun sen jälkeen, kun tyttö on hairahtanut tekemään liiallista nenujen haistelu tuttavuutta vieraan kaniherran kanssa.
Pupuyhteisöämme täydentävät syyrialainen hamsterimme Hipsu Hamsuliini ja gerbiilit Topi ja hänen kaksi poikaansa Touho ja Tahvo. Hipsulla on vakiintunut käytäntö käydä päivittäisen ulkoilulenkkinsä aikana hakemassa Jalin ja Pipsan häkistä täydennystä ruokavarastoonsa. Jali ja Pipsa ovat alkututtavuushaistelujen myötä ottaneet Hipsun omaksi ystäväkseen, jonka touhuilusta heidän heinäkuormassaan ei aiheuta minkäänlaista kiinnostusta. Pipsa jopa antaa Hipsun viedä herkullisia Hobby Plus-pellettejään, koska eihän sellaiselle pienelle tytölle vaan mahda mitään! Gerbiileistämme Topi on kaikkein kesyin ja jaksaa aina tulla haistelemaan, mitä ne ihmiset touhuavat, kun dunan kantta avataan. Herra tekee sen aina, vaikka väsymys painaisi silmiä kiinni. Ei ole harvinainen näky, että herra tulee silmät puoliksi kiinni herkuttelemaan aamiaista tai illallista.
Vuosi oli ajoittain hyvinkin raskas. Ottaen huomioon, miten paljon piti tapella julkisen terveydenpalvelujen tarjoajien kanssa. Kela hylkäsi kahdesti hakemaani traumaterapiaa. En ollut riittävän hyvässä kunnossa saadakseni apua. Yritä siinä sitten haluta tervehtyä, kun myös lääkäri puhuu ajoittain, ettei voi olla liian terve, muuten joutuu pois psykiatrian poliklinikalta, josta taas kirjoitetaan niitä B-lausuntoja, joilla voi saada sitten sitä terapiaa. Jos on liian terve, joutuu takaisin terveysaseman asiakkaaksi, ja heiltä ei sitten voi saada lausuntoa Kelaa varten, koska Kela hyväksyy terapian hakemiseksi lausunnot vain psykiatrian poliklinikan lääkäriltä. Niin, että älä ole liian sairas tai liian terve... Siinäpä pulma, jonka kanssa piti taiteilla, kuin trapetsitaiteilija ikään! Tämä siis vuonna 2009!
tiistai, 13. tammikuu 2009
Uusi vuosi - uudet kujeet!
Nyt on sitten uusi vuosi tällä erää 2009 alkanut. Eikös se tarkoita yleensä sitä, että on uudet kujeet luvassa? Noh, ainakin Panulle tämä vuosi toi heti alkuunsa uusia juttuja, vaikka edessä onkin paluu tuttuun ja vanhaan paikaan - konetekniikan opinnot TKK:ssa! Sain jo kuulla, että nyt sulla on teekkarikulta. Sangen ratkiriemukasta, varsinkin jos Panulla on samanlainen teekkariote kuin ystävällämme Ilkalla! (Nauraa!)
Takana on hienosti sujunut Lapin lomamatka. Vihdoinkin sain kokea sen kauan haaveilemani talvisen Lapin! Se pesi mennen tullen kahdeksannella luokalla tehdyn syysleirikoulun, jossa oli tarkoituksena vaeltaa 8 päivää. Muistoissa pyörii edelleen siteet, joita sain vääntää vasempaan nilkkaan kävelyn ajaksi ja poistaa ne aina pysähdystauoilla. Sitten jalka vaan jääkylmään Saariselän kansallispuiston jokiin ja puroihin. Kaikki siksi, että joku älypää keksi laittaa liukkaalla kelillä kumisaappaat jalkaan ja reväytti nilvesiteensä - leirikoulun ensimmäisenä aamuna!
Tällä kertaa ei ollut kumppareita. Jätin suosiolla mökin eteiseen myös (näköjään vain yhden talven) Dinskosta ostetut talvisaappaat ja vedin aina ulos lähtiessämme hienot Moonbootsit. Nää kuubuutsit ovat Panun vanhat, mutta kävivät oikein hienosti minulle. Tuli oikein mietittyä, minkä ikäisiä ollaan silloin oltu, ku Panu on saanut uutuutta kiiltävät talvibuutsit. Vuonna 1991 Panu on ollut täyden kympin poika ja minä öö...6-vuotias! Kattelin kenkien kokoa jo sovittaessa niitä kotona, mutta Lapissa tuli sitten vielä uudelleen katsastettua niitä, kun vaikka olin tunkenut jalkaani kahdet sukat ja villasukat niin jäi kenkiin vieläki tilaa! Siis ne buutsit ovat kokoa jotain 40?! Kertooko se siitä, että mä oon pienijalkainen näin 24-vuotiaana (koko 37) vaiko siitä, että Panulla on ollut isot jalat 10-vuotiaana?
Oli miten oli, mulla ei oo koskaan ollut niin ihania kenkiä! Ai sitä vapauden tunnetta ku sai astella isoissa töppösissä lumihangissa eikä missään vaiheessa menny lunta kenkien sisälle! Sain sopivasti reissua varten myös laskettelupuvun, joten ei sitten tarttenut palellella pakkasilla olleskaan!
perjantai, 21. marraskuu 2008
O ny!
Lueskelin tapani mukaan netissä uutisia, kun tulin katsoneeksi kalenteria. Kappas, sen mukaan torstaina 19.11 viettävät nimipäiviään ainakin Liisat. Minulla on ystäväpiirissä kaksikin Liisaa. Heitä halusin tietysti muistaa vähintäänkin tekstiviestillä, jos en korttia ennättäisi saada postiin. Nyt ei huvittanut kirjoittaa sitä tavallista "Hyvää nimipäivää!" -toivotusta. Teki siis mieli saada tähän jotain vaihtelua. Toisinaan kirjoitan onnitteluiden yhteyteen jonkun mukavan värssyn tai aforismin. Siksi päätin tällä kertaa sitten metsästää jotakin sopivaa mietelausetta. Sellaista, joka sopisi muillekin päiville ajatelmaksi kuin juuri nimipäivänä mietittäväksi. Googlesta on tällaisissa tapauksissa osoittautunut hyväksi. Kirjastoon kun ei ehdi aina lähteä enkä valitettavasti omista tarpeeksi laajaa mietelausekirjastoa, vaikka muutaman kivan runo- ja aforismikirjan omistankin. Vietettyäni hetken verran bittiavaruudessa löysin todella hyvän ajatelman. Vieläpä sellaisen, joka on Turun murteella! Tietysti sellainen tilaisuus pitää käyttää hyväksi, että saa lähettää jollekin tutulleen ajatuksen turuksi. Etenkin kun toinen Liisoista asuu Turussa ja toinen sen rakkaana "vihollisena" tunnetussa kaupungissa nimeltään Tampere.Ystäväni Liisat saivat nimipäivänsä kunniaksi minulta tällaisen tervehdyksen: "Voi olla mahrollist, et kaikkitte aikkatten paras miätelausen panostuatos voira saavutta Turu murttel. Ajatelkka ny: suameks sanota et “elä elämääsi tänään, sillä huomisesta ei kukaan tiedä”. Turuks tämä voira sanno kolmel kirjaimel: O NY!"
Jos tuo alkuosa jäi jotenkin epäselväksi, niin pitäisi kai sekin kääntää; Voi olla mahdollista, että kaikkien aikojen paras mietelauseen painomuoto voidaan saavuttaa Turun murteella. Onhan tuo aika totta. Jokainen näkee takuulla eron sillä, millä kielellä tuon mietelauseen sanoo, suomeksi vai Turun murteella. Kun ajattelee, miten kiireistä nykyään on, ja miten monet asiatkin tekstiviesteissä sanotaan mahdollisimman lyhennetysti, niin tämähän on oikein oivallinen tapa käyttää, tämä Turun murre, ainakin tämän ajatuksen tiimoilta! Sain molemmat Liisat iloiseksi tällä murrepitoisella mietelauseella. Samalla tulin oppineeksi myös hiukan, miten tamperelaiset kutsuvat Pendolino-junaa. Sen olen oppinut, että bussi on nysse ja nyssessä on myyrä, mutta enpä tiennyt, että Pendolino on josse. Koska jossen tulemisessa on kai pientä epävarmuutta. Ei paha tämäkään murresana! Mitäpä tähän voisi lopuksi todeta muuta kuin, murteet kunniaan Puhukaa murteella aina ja missä vaan, se jos mikä rikastuttaa suomen kieltä! tiistai, 28. lokakuu 2008
Päivä Tukholmassa
Lähdimme sunnuntai-iltana Päivä Tukholmassa-risteilylle. Seuraksi saimme innokkaan 7-vuotiaan, joka ei ollut ennen reissuamme käynyt vielä kertaakaan Ruotsissa eikä isossa laivassa. Niinpä Viking Line Gabriella sai kunnian tehdä häneen suuren vaikutuksen; "Äiti, katso miten iiiiiiiiso laiva", oli tyttö äitinsä mukaan tokaissut, kun he olivat tulleet Katajanokan terminaaliin. 7-vuotiaan kanssa ei voi ajatella, että Ruotsiin mennään vain shoppailemaan tai tuijottelemaan vanhoja rakennuksia, kun se ei ole lasten mielestä se kivoin juttu. Niinpä ajattelimme Panun kanssa, että mennään kerrankin eläintarhaan. Hytti oli tietysti ensimmäinen paikka, jossa kävimme laivaan päästyämme. Siellä tyttö teki tarkastuksen - totta kai! Piti tarkastaa, mitä kaikkea hytti piti sisällään ja miltä ulkona näyttää; sateiselta ja tuuliselta. Ei ollut lähtöpäivämme kovin kaunis. Varmaan pahin syysmyräkkä osui reissumme ensimmäiselle illalle. Ei se onneksi näyttänyt ensikertalaista haittaavan ollenkaan. Panun kanssa nauroivat ulos katsellessaan ja miettivät, mitä se satamatyöntekijä oikein tekee, kun veti käsillään housujaan eestaas sivuittain. Taisivat housut olla huonosti, naureskelimme. Kovin kauaa emme hytissä aikaa viettäneet, koska olin varannut meille Buffet-illalliset klo 18.00 kattaukseen. Sinne siis! Buffetissa Maria ihmetteli ensin ruokien määrää ja sitä, miten monta erilaista lajia olikaan tarjolla. Ei onneksi kaikkea tarvitse syödä, eikä edes maistaa. Syö sitä, mitä mieli tekee. Me Panun kanssa kasasimme ensimmäiseksi perinteiset kylmät alkupalat merihenkisesti. Tosin itse jätin tällä erää ottamatta mätiä, kun ei vain tehnyt mieli. Nämä herkut eivtä maistuneet seitsemänvuotiaalle ja hän kysyikin, jos saisi syödä heti lämmintä ruokaa. Siitä vain ja hänen lautaselleen tuli perunoita ja lihapullia. Ruuasta nauttimine
n oli tytöstä sangen hauskaa, kun laiva keinui sitä tahtia, että tuntuu kuin söisi keinussa ruokaa. Meidän ottaessamme erilaisia herkkuja tyytyi tyttö syömään pelkästään lihapullia ja perunoita. Eipä siinä mittään, saa sitä syödä kun kerran sitä on tarjolla. Jälkiruuaksi otin vähän suklaamoussea ja marenkipaloja, jotka olivat aivan mielettömän hyviä. Päältä rapeita ja sisältä suussasulavan pehmeitä, juuri sellaisia kuin marengin pitäisi olla. Panu halusi puolestaan juustoja, joten hän kokosi itselleen pienen juustolautasen. Maria sanoi meidän herkuille Ei kiitos ja kokosi lautaselleen muutaman suklaa- ja vaniljajäätelöpallon. Jäätelö maistuikin todella hyvältä, koska sitä piti hakea lisää NELJÄ kertaa! Onneksi tyttö on oppinut sen, että ottaa kerralla vain vähän ja hakee sitten lisää, jos vielä tekee mieli. Ei mene ruokaa sitten turhaan hukkaan. Naapuripöydässämme istuivat vanhempi pariskunta, joille riitti hymyä Marian touhuille. Noh, sitä hymyä riitti meillekin. Harvoin sitä saa nähdä niin autuasta iloa, kuin mitä meille tarjottiin sunnuntai-illallisella.
n oli tytöstä sangen hauskaa, kun laiva keinui sitä tahtia, että tuntuu kuin söisi keinussa ruokaa. Meidän ottaessamme erilaisia herkkuja tyytyi tyttö syömään pelkästään lihapullia ja perunoita. Eipä siinä mittään, saa sitä syödä kun kerran sitä on tarjolla. Jälkiruuaksi otin vähän suklaamoussea ja marenkipaloja, jotka olivat aivan mielettömän hyviä. Päältä rapeita ja sisältä suussasulavan pehmeitä, juuri sellaisia kuin marengin pitäisi olla. Panu halusi puolestaan juustoja, joten hän kokosi itselleen pienen juustolautasen. Maria sanoi meidän herkuille Ei kiitos ja kokosi lautaselleen muutaman suklaa- ja vaniljajäätelöpallon. Jäätelö maistuikin todella hyvältä, koska sitä piti hakea lisää NELJÄ kertaa! Onneksi tyttö on oppinut sen, että ottaa kerralla vain vähän ja hakee sitten lisää, jos vielä tekee mieli. Ei mene ruokaa sitten turhaan hukkaan. Naapuripöydässämme istuivat vanhempi pariskunta, joille riitti hymyä Marian touhuille. Noh, sitä hymyä riitti meillekin. Harvoin sitä saa nähdä niin autuasta iloa, kuin mitä meille tarjottiin sunnuntai-illallisella. 
Buffetin jälkeen masut tyytyväisyydestä täynnä, läksimme Tax free-shoppiin. Siellä riitti taas lisää ihmeteltävää Marialle. Huomion veivät ensin Hello Kitty-tuotteet; kellot, vihkoset ja reput. Niitä piti ihailla jonkun aikaa, kunnes karkkihyllyt vetivät puoleensa. Panu kokeili Reebokin kenkiä, sillä uudet kengät tulisivat tarpeeseen. Itseäni kiinnostivat hajuvedet. Olen jostain kumman syystä aina tykännyt hajuvesistä ja niitä on vuosien varrella tullut kerättyä. Tosin suurin osa niistäkin on tullut lahjana ja mikäs sen mukavampaa, kuin laittaa tuoksua sen mukaan, miltä itsestään tuntuu ja mikä tuoksu sattuu viehättämään eniten. Loppujen lopuksi ostimme Panulle uudet kengät ja isälle hänen toivomansa tuliaiset. Maria katseli myymälän tuotteita jonkin aikaa ja tuli sitten kysymään paljonko on se ja se yhteensä (hinnoissa, kun oli paljon 90 ja sitä rataa olevia sentti/äyrimääriä) ja näytti sitten huolestuneelta. Ei rahat riitä sitten yhtään mihinkään, tuli tytöltä huokaus. Siinä vaiheessa ymmärsimme korjata, että kyllä ne äidin antamat rahat riittävät, kun lasketaan noita euromääräisiä summia eikä ajatella kruunuja. Maria sai sitten kuulla, että ruotsalaiset käyttävät suomalaisista poiketen kruunuja, ja siksi hintalapuissa on kaksi lukua. Tytöltä tuli hauska kommentti; "Vaihtaisivat noi ruotsalaiset vaan euroihin, ei tarttis maksaa niin paljon kaikesta eikä käyttää isoja seteleitä". Emme voineet Panun kanssa olla nauramatta. Meille nousi Panun kanssa hymy huulille, kun katselimme tytön ilmeilyä ja ilon huokaisuja kaikkea uutta kohtaan. Mieleeni tuli oma lapsuuteni ja se hetki, kun pääsin itse ensimmäisellä Tukholman reissullani joskus 90-luvun alussa eli ollessani varmaan
5 wee ja risat. Mitä siltä reissulta muistan? Elefantit ja miehen joka myi unkarilaisia salamimakkaroita kojustaan kadun varrella. Nyt ei ollut luvassa norsuja eikä unkalarilaisia makkaroita. Nyt saisimme ihailla pohjoismaisia eläimiä! Marialle reissusta näytti muodostuvan ikimuistoinen kokemus; ensimmäistä kertaa laivalla ja heti on melkeinpä pahin syysmyräkkä niin maalla kuin merellä. Mitäpä me teimme? Napsimme kaikki pahoinvointilääkettä, jotta se laivan keinuttelu ei saisi aikaan vihertäviä naamoja ja halua juosta vessaan. No säästyimme siltä, ruokailun ja pienen tax free-ostoshetken jälkeen kaaduimme kaikki väsyneinä punkkaan nukkumaan. Se taisi olla niitten pahoinvointilääkkeiden sivuvaikutus; Lääke saattaa aiheuttaa väsymystä... Aamulla tuli tytöltä sitten ihmettelevä kommentti; Miten mä vaan nukahdinkin silleen, enkä ees hampaita ehtinyt pestä! Jaa…emmä vaan tiiä...
Tukholmaan saavuttiin kauniissa syyssäässä, joten Viking Linen terminaalilta kävely Slusseniin ei ollut yhtään epämukavaa. Slussenista menimme sitten pienellä paatilla Djurgårdeniin, jossa suuntana oli tietysti Skansenin eläintarha. Siellä tuli sitten nähtyä pöllö, joka väänteli päätään joka suuntaan ja taisi taivuttaa sen niin, että ajateltiin, kohta katkeaa pöllöltä vielä pää. Minkki oli kovin utelias mun juomaa Pepsi-tölkkiä kohtaan, myöhemmin huomasimme, että se tölkki sitten katosi johonkin...ties vaikka ruotsalainen minkki ryöväsi sen Kinkulta...! Karhuja katsellessa taisi vierähtää eniten aikaa. Siellä taisi olla kaksi sisarusta, jotka leikkivät keskenään sekä isompi emo karhu, joka toppuutteli pentujen raisuja otteita. Kettu näytti puolestaan olevan hyvin kiinnostunut harakasta, jonka viereen se hiippaili pikku hiljaa aina sitä mukaan kun harakka hyppi vähän kauemmas ketusta. Hirvilauma vasta söpö olikin, jos voi sanoa söpöksi otuksia, jotka ovat sinua paljon paljon pidempiä ja isompia. Olivat kaikki väsyneitä ja nukkuivat päät toistensa sylissä. Kun eläimet alkoivat olla katsottu (näitten edellä mainittujen lisäksi oli mm. hevosia, poneja, kilipukkeja, biisoneita, flamingoja ja pari riikinkukkoa) kävelimme kohti ulosmenoporttia. Ajatuksena oli suunnata lähelle Sergelin toria ja käydä jossakin siellä suunnalla syömässä. Sepä olikin paljon helpommin sanottu kuin tehty! Kävi ilmi, ettei bussista saa ostettua lippua (luin sen bussipysäkin ilmoitustaululta). Siinä sitten mietimme hetken, mistä saamme lipun. Noh, eräs mies sanoi suomeksi, että seuraavalla pysäkillä on automaatti, josta voi ostaa lippuja. 
Eikun seuraavalle pysäkille (onneksi vain 100m kävely) ja yritimme tilata lippua. Kas vain, se ei suostunut ottamaan kuin kolikoita ei ollenkaan seteleitä! Meillä ei ollut kun riihikuivia kruunuja. Jaha, kelpaahan siihen kojeeseen korttikin. Panu kaivoi korttinsa esiin ja sitten seurattiin ruotsinkielisiä ohjeita; tryck sitä ja tryck tätä...Nappuloita sai kyllä painaa ja lopputulos; Korttisi ei kelpaa! Häh?! Miksei kelpaa? Vastaus; Kelpuutamme vain ruotsalaisia pankkikortteja. No voi...! (Emme lausuneet lausetta loppuun, kun ei sovi semmoista suusta päästää, kun on vierellä 7-vuotias, joka oppii kyllä taatusti rumat sanat, jos niitä lausuu hänelle.) Ei auttanut muu kuin palata edelliselle pysäkille, jossa varmaan olisi sitten ohjeita, miten voi saada matkalipun, jollein voi ostaa sitä bussikuskilta. Kas vain, olemme pelastuneet; tilaa lippu tekstiviestillä! Maria kertoi jättäneensä oman kännykänsä laivaan, mutta tuskin se haittaisi. Tilataan toiseen kännykkään sitten kaksi lippua, yksi aikuiselle ja yksi lapselle. Tuumasta toimeen. Panu laittoi viestin menemään ja sai paluuviestissään; Valitettavasti palvelu ei toimi liittymälläsi tässä verkossa. Vai ei kelpaa TeliaSoneran liittymä? Johan on...! Noh, ei auttanut muu kuin kävellä sitten uudelleen Skansen eläintarhan lipunmyyntiluukulle ja kysyä, josko täti siellä olisi niin snälla ja vaihtaisi setelit kolikoiksi. Täti neuvoi menemään läheiselle kioskille, josta saa ostettua valmiita lippuja, joita kuski vain sitten leimaa. Vihdoin näytti lippujen saaminen meille hyvältä. Yksi aikuinen, yksi opiskelija ja yksi lapsi kiitos, oli pyytömme. Sieltä tuli sitten; Me myymme vain kahta lipputyyppiä; toi
nen eläkeläisille ja toinen aikuisille. Oukki doukki. No kaksi aikuisten lippua, tack! Näitä lippuja ostaessamme oli busseja ehtinyt mennä nenän edestä yksi jos toinenkin. Onneksi kun pääsimme sitten vihdoin taas pysäkille sattui tulemaan bussi, joka vei Sergerin torille. Maria meni sitten ilmaiseksi, sai luvan käydä 6-vuotiaasta, kun ei kerran mistään saatu lippua. Eikä tullut edes huono omatunto tuosta touhusta! Olimme sen verran nälissämme kaikki, ettei jaksettu enää kysellä, mistä saa 7-vuotiaalle bussilippua. Kuka käski ruotsalaisten keksiä näin typerää lippusysteemiä?!
Eikun seuraavalle pysäkille (onneksi vain 100m kävely) ja yritimme tilata lippua. Kas vain, se ei suostunut ottamaan kuin kolikoita ei ollenkaan seteleitä! Meillä ei ollut kun riihikuivia kruunuja. Jaha, kelpaahan siihen kojeeseen korttikin. Panu kaivoi korttinsa esiin ja sitten seurattiin ruotsinkielisiä ohjeita; tryck sitä ja tryck tätä...Nappuloita sai kyllä painaa ja lopputulos; Korttisi ei kelpaa! Häh?! Miksei kelpaa? Vastaus; Kelpuutamme vain ruotsalaisia pankkikortteja. No voi...! (Emme lausuneet lausetta loppuun, kun ei sovi semmoista suusta päästää, kun on vierellä 7-vuotias, joka oppii kyllä taatusti rumat sanat, jos niitä lausuu hänelle.) Ei auttanut muu kuin palata edelliselle pysäkille, jossa varmaan olisi sitten ohjeita, miten voi saada matkalipun, jollein voi ostaa sitä bussikuskilta. Kas vain, olemme pelastuneet; tilaa lippu tekstiviestillä! Maria kertoi jättäneensä oman kännykänsä laivaan, mutta tuskin se haittaisi. Tilataan toiseen kännykkään sitten kaksi lippua, yksi aikuiselle ja yksi lapselle. Tuumasta toimeen. Panu laittoi viestin menemään ja sai paluuviestissään; Valitettavasti palvelu ei toimi liittymälläsi tässä verkossa. Vai ei kelpaa TeliaSoneran liittymä? Johan on...! Noh, ei auttanut muu kuin kävellä sitten uudelleen Skansen eläintarhan lipunmyyntiluukulle ja kysyä, josko täti siellä olisi niin snälla ja vaihtaisi setelit kolikoiksi. Täti neuvoi menemään läheiselle kioskille, josta saa ostettua valmiita lippuja, joita kuski vain sitten leimaa. Vihdoin näytti lippujen saaminen meille hyvältä. Yksi aikuinen, yksi opiskelija ja yksi lapsi kiitos, oli pyytömme. Sieltä tuli sitten; Me myymme vain kahta lipputyyppiä; toi
nen eläkeläisille ja toinen aikuisille. Oukki doukki. No kaksi aikuisten lippua, tack! Näitä lippuja ostaessamme oli busseja ehtinyt mennä nenän edestä yksi jos toinenkin. Onneksi kun pääsimme sitten vihdoin taas pysäkille sattui tulemaan bussi, joka vei Sergerin torille. Maria meni sitten ilmaiseksi, sai luvan käydä 6-vuotiaasta, kun ei kerran mistään saatu lippua. Eikä tullut edes huono omatunto tuosta touhusta! Olimme sen verran nälissämme kaikki, ettei jaksettu enää kysellä, mistä saa 7-vuotiaalle bussilippua. Kuka käski ruotsalaisten keksiä näin typerää lippusysteemiä?! Loppureissu sujui mukavasti ja lipun ostamiseen liittyvät ongelmat unohtuivat viineistään siinä vaiheessa, kun kävelimme BR-lelukauppaan. Maria löysi sieltä etsimänsä; Diddle-hahmoilla varustetuttuja kyniä, kumeja, papereita ja vaikka mitä! Diddlet ovat kuulemma nyt suurinta HOTTIA heidän luokkansa keskuudessa. Maria näytti, miten taikakynällä väritetään Diddle-paperista tiettyjä kohtia. Kas vain paperiin ilmestyy uusi piirros ja sitä voi sitten vaihtaa kavereitten kanssa. Vau! Kaikkea sitä keksitäänkin nykyisin. Mun lapsuudessa oli kaulaan kerättäviä tutteja, Poc-kortteja ja sitten keräiltiin ja 
vaihdettiin myös tarroja mutta eniten kiiltokuvia. Kuulemma tarrat ovat nykyäänkin kovaa keräilytavaraa, mutta sen ohella vaihdetaan muutakin. Cool, saatiin Panun kanssa aimo annos 7-vuotiaan maailmaa ja tiedetään, kuinka saa sen ikäiseltä tytöltä OI, IHANAA! - lausahduksen! Annetaan hänelle joko Hello Kitty- tai Diddle-hahmoinen tavara tai muuta sellaista! Me olemme nyt Panun kanssa ihan IN 7-vuotiaiden parissa. Mehän tiedämme, mistä he pitävät! On kuitenkin olla tarkkana siitä, milloin trendi vaihtuu. Ollaan muuten hyvin nopeasti OUT ;)
vaihdettiin myös tarroja mutta eniten kiiltokuvia. Kuulemma tarrat ovat nykyäänkin kovaa keräilytavaraa, mutta sen ohella vaihdetaan muutakin. Cool, saatiin Panun kanssa aimo annos 7-vuotiaan maailmaa ja tiedetään, kuinka saa sen ikäiseltä tytöltä OI, IHANAA! - lausahduksen! Annetaan hänelle joko Hello Kitty- tai Diddle-hahmoinen tavara tai muuta sellaista! Me olemme nyt Panun kanssa ihan IN 7-vuotiaiden parissa. Mehän tiedämme, mistä he pitävät! On kuitenkin olla tarkkana siitä, milloin trendi vaihtuu. Ollaan muuten hyvin nopeasti OUT ;)
