Aamiaisen jälkeen aloimme pakata laukkua Amsterdamin reissua varten. Panulle kyseessä on lentokonetyypin koulutusmatka (air buss mikä lie olikaan konetyyppien numerot...) ja minulle matka on taas enemmän virkistys- ja huvimatka tai kuten joku kavereistani joskus sanoi; "toisen siivillä lomamatka". Huomasimme jälleen, että jännitän matkaa. En nukkunut kovin hyvin edellisenä yönä ja ennen matkaa minulle tuntui tulevan vaikka mitä sairauksia. Lähinnä varmaan podin luulosairautta. Panun kanssa naureskelimme, että ei varmaan koskaan selvitä matkoista niin, ettenkö tuntisi ennen lähtöä tulevani kenties kipeäksi.
Otimme yhteisen matkalaukun, kun kyseessä on pidennetty viikonloppu. Lisäksi Panu sanoi, että paluumatkalla tullaan varmaankin Empulla (osaan sanoa sen konetyypin ääneen, mutta älkää pyytäkö kirjoittamaan sitä!) ja siellä ei ole kovin isot säilytystilat. Kävimme ennen Helsinki-Vantaalle lähtöä syömässä Tapiolan Subwaylla. Tilasin meille yhteiseksi 30cm Italian BMT:n parmesan-oreganoleivällä. Pois jätimme jalopenot, kun ei tehnyt mieli syödä sellaista. Lähtiessämme kohti autoa, muistin vielä, että pitäisi käydä viemässä postiin kortin, jonka olin juuri kotona kirjoittanut. Pikkuveljellä kun on ensi viikon tiistaina synttärit. Eiku postiin ja sitä kautta sitten ajoneuvo kohti lentokenttää.
Kehä 1:llä oli Leppävaaran kohdalla hiukan ruuhkaa ja aloin hermostua, kuten aina jos pitäisi mennä matkalle. Pelkään aina, että kone lähtee ja minä jään maahan ruikuttumaan. Noh, onneksi Panu kesti hyvin hermoiluani. Hän ei suuttunut kertaakaan. Nauroi vaan, että taidan olla ensimmäinen tyttö, joka osaa päästää suusta ohjeita muille autoille eikä itse omista edes ajokorttia. Aloin itsekin hymyillä. Olen tainnut istua hiukan liikaa sellaisten ihmisten kyydissä, joilla ei hermot kestä pientä ruuhkaa. Leppävaarasta päästyämme liikenne muuttui nopeasti jouhevaksi. Sää oli kyllä sen verran kamala, että päätimme jättää minut tavaroineen lentokentälle. Panu veisi auton sitten ilmaiselle pysäköintipaikalle ja tulisi sieltä kävellen lähtöaulaan. Lähtöselvityksen teimme automaatilla, kun jonoa Amsterdamin lähtöselvityspisteisiin oli hyvin pitkä. Selvityksen jälkeen laukku vaan Baggage droppiin ja sitten turvatarkastuksen kautta odottelemaan koneeseen pääsyä.
Ensimmäistä kertaa elämässäni kävi niin, että kulkiessani läpi turvaportin alkoi se päästää älämölöä. Siinä ei sitten auttanut muu kuin nostaa kädet vaaka-asentoon ja antaa naispuolisen turvatarkastajan tutkia, josko olisin unohtanut jonkun metalliromppeen taskuun tai puseroon. Rupesin miettimään, että mikähän se mahtaa olla, joka älämölöä aiheutti. Jaloissani olevissa saappaissa oli jonkinlaiset metallin näköiset koristeet, kenties ne? Toinen vaihtoehto, joka myöhemmin tuli mieleen oli alushoisuissa oleva koriste; metallinen vaaleanpunaiseksi maalattu possun naama. Sitä en nyt rupeaisi pois ottamaan vain päästäkseni läpi turvatarkastuksesta. Panu selvisi tällä erää helpommalla. Yleensä hän on ollut se, jonka ansiosta portti aina rupeaa elämöimään omiaan.
Lento Amsterdamiin lähti loppujen lopuksi tunnin verran myöhässä. Yksi matkustaja kun tuntui hukkuneen täysin Helsinki-Vantaalle. Matkustajat alkoivat hiljalleen turhautua, kun Finnair ei yrityksistään huolimatta saanut häntä ilmoittautumaan millekään tiskille tai tulemaan koneeseen. Kadonneen matkustajan kolme kaverusta istuivat jo koneessa, joten se teki tilanteen vielä mutkikkaammaksi, kun nämäkään kaverit eivät tienneet, mihin yksi joukosta oli kadonnut. Lopulta ei auttanut muu kuin kaivaa kyseisen matkustajan tavara ulos ruumasta ja sen jälkeen suunnistaa koneen nokka kohti kiitotietä. Sitäkään ei voitu heti tehdä, koska oli odotettava lennonjohdon lupaa tehdä nousu.
Itse lento kesti hieman päälle kaksi tuntia. Itse istuin turistiluokassa Panun nauttiessa bisnesluokan tarjoilusta. Heillä oli tiedossa lentokoulutuksen priiffaus lennon aikana, koska koneen myöhästyminen tiukensi entisestään tiukkaa aikataulua. Saapuessamme Amsterdamiin oli kävely matkatavaroiden hakupaikalle hyvin nopeaa. Miehet menivät ja itse kuljin heidän jäljessään koittaen pysyä vauhdissa mukana. Tavarat saatuamme matka jatkui vauhdilla pysäkille, josta lähtisi bussikuljetus hotellille. Valitettavasti bussi oli jo mennyt ja seuraavaan odottamiseen ei ollut aikaa. Ei siinä auttanut muu kuin ottaa taksi.
Taksin saaminen osoittautui hankalaksi. Menimme ekalle vapaalle taksille. Kuljettaja selitteli, että nyt on ruuhkaa ja matkan tekemiseen kuluisi aikaa 45 min. Siis se, että ajaa lentokentän toiselle puolelle veisi lähes tunnin?! Taksikuski kohautti olkapäitään ja sanoi, että parasta ottaa vain se ilmaisbussi. Ei siinä auttanut muu kuin palata bussipysäkille. Siinä odotellessamme Panun kurssipari näki taksikuskin tupakalla ja meni kysymään häneltä, kauanko hänellä veisi kuljettaa meidät hotellille. 10 minuuttia kuului vastaus, joka on juuri se aika, minkä bussikin yleensä ajaa. Tavarat autoon ja vauhdilla hotellille.
Siinä automatkan aikana tulimme siihen tulokseen, että ensimmäinen taksikuski ei halunnut ottaa meitä kyytiin, koska oli jo odottanut pitkään itselleen asiakasta ja sitten tulimme me, joista hän olisi saanut vain lyhyen keikan ja siten pienemmän liksankin. Täällä näyttää olevan todella paljon takseja ja joskus joutuu kentällä odottamaan puolikintoista tuntia ennen kuin saa matkustajia. Kai siinä hermot menee, jos tulisi sellaisia kuin me "Ajatko lentokentän toiselle puolelle, kiitos"-asiakkaita. Aika rumaa silti tehdä noin, varsinkin kun meillä oli kiire. Miehet laittoivat laukut Dorint-hotellin säilöön ja Panu chekkasi minut ja itsensä hotelliin. Sitten sain huoneemme avaimen kouraan ja Panu kertoi vielä mistä saisin syötävää. Sitten lentäjät läksivät hotellin järjestämällä kyydillä koulutukseen.
Hotellihuoneemme sijaitsee viidennessä kerroksessa. Näkymät ikkunoista eivät ole maailman kauneimmat, kun hotelli on lentokentän toisessa päädyssä, mutta silti kyllä kiva. Amsterdamin kanavat tekevät paikasta erilaisen. Ei tule tunnetta, että on jossaki
n tavallisessa kaupungissa, jossa on autoja ja veneitä ja vähän väliä näkyy laskeutuvia tai nousussa olevia lentokoneita. Huoneemme on varmaan upein hotellihuone, jossa olen koskaan ollut. On iso parivuode, kylpyamme, kolme puhelinta (yksi kylppärissä; kuka tarttee puhelinta kylppärissä?!), nahkainen nojatuoli ja lepuutuspaikka jaloille, tv, minijääkappi, erikoiskahvienkeitin, vedenkeitin, jääpaloille oma astia (jääpaloja saa käytävällä olevasta koneesta), tallelokero, silityslauta ja silitysrauta, kahdet hiustenkuivaajat (yksi kylppärissä, toinen makkarin puolella) ilmainen nettiyhteys ja puisia henkareita oli jopa housuille! Ihan hassua on se, että huoneemme siivotaan joka päivä ja aina kysytään, tarvitsemmeko jotain vielä. Huoneessa oli odottamassa myös tervetuliaiskahvin ja -teen valmistusvärkit. Eipä ole ennen tullut vastaan se, että hotellissa saa ilmaiseksi lämmintä juotavaa.
Lukiessani hotellin kansiota huomioni kiinnittyi hotellin luokitustasoon; 4 tähteä...Jaa no oliko siis ihmekään, että haukoin henkeä kun avasin ensimmäistä kertaa huoneemme oven. Piti vielä oikein hyppiä sängyllä (sitä kun ei oo koskaan saanut oikein missään tehdä, ei ainakaan lapsuudenkodissa!) ja testata kuinka hyvin se kesti painoni. Hyvin näytti kestävän! Aloitin ajanvieton sillä, että purin laukkuamme ja laittelin tavaroita esille. Vaatteet ripustin kaappiin. Itselleni tulee kotoisampi olo, jos kaikki ei ole vain sullottuna matkalaukkuun vaan vaatteita pidetään kaapissa ja kylppäristä löytyy hammasharja ja muut tarvittavat värkit. Huoneessamme on hieno taulukin, joka on kollaasi erilaista taideteoksista. Sitäkin oli ihailtava jonkun aikaa, kunnes nälkä pakotti ajattelemaan syömistä.
Menin aulaan ja katsoin paikkaa, josta Panun mukaan saisi suhteellisen edullista ruokaa. Se oli niin täynnä, että ajattelin heti etten mene sinne. Paikka tuntui olevan täynnä myös miehiä, suurin osa lentäjiä. Noh, kun aikomuksena ei ollut päästä iskemään lentäjää (sellainen, kun on jo tullut tehtyä), niin saatoin hyvillä mielin mennä toiseen ravintolaan. Kyseessä oli ravintola Nadal, jossa istui vain muutamia pariskuntia ja yksi mies syömässä illallista. Keräsin jonkun aikaa rohkeutta, ennen kuin astuin sisälle. Tuntuu näet pikkasen oudolta mennä illallistamaan yksin, saatikka tehdä se vieraassa maassa ja hotellissa.
Meni hetken aikaa, ennen kuin tarjoili tuli luokseni. Hän taisi hämmästellä sitä, että tulin illallistamaan yksin. Sanoi luullensa, että odotan seuraa, niin ei heti halunnut tuppautua kysymään, mitä ottaisin. Tilasin alkuun jäävettä ja sitten ryhdyin katsomaan menuuta. Sain eteeni alkupaloiksi ihanan rapeaa ja tuoretta leipää. Leivässä oli hieman makeuttakin, mikä oli hauska yllätys. Sen seuraksi tuotiin oliiviöljyä ja suolaa. Hassu, mutta maistuva yhdistelmä, jota tuli kokeiltua ensi kertaa. Söin illalliseksi uunissa paahdettua lammasta, jonka seuraksi oli paahdettu kauden tuoreita kasviksia. Ai, että oli ihanan makuista lammasta! Liha oli pehmeää ja suussasulavaa. Syödessäni mietin, miltä mahtaa maistua villan makuinen lammas? Monet tutuista ovat valittaneet, etteivät tykkää lampaasta, koska se maistuu villallta. Kuka laittaa villaa suuhunsa? Olen saanut lammasta suhteellisen harvoin aina viime vuoteen asti. Panun kanssa ollessani olen päässyt lampaan makuun useasti. Panun isä kun laittaa lammasta aika ajoin ja aina se on ollut mielestäni hyvää.
Ruokajuomaksi halusin kerrankin punaviiniä. Tilasin talon punaviiniä ja tarjoilija toi merlot-tyyppistä viiniä. Maistui todella hyvältä liharuuan kanssa. Jälkiruuaksi sain eteeni hasselpähkinä cremé bruleeta. Voi, että siinä meni sitten kieli! Brulee oli päältä rapeaa, mutta sisältä pehmeää. Maussa yhdistyivät hasselpähkinä ja suklaamousse. Olin tunnistavinani myös pienen vivahteen kinuskia. Olo oli illalisen jälkeen hyvä. Ei yhtään liian täynnä! Mikä parasta, huomasin etten kertaakaan ahdistunut koko illallisilla olemisesta. Viime kuukausina yksinään oleminen ja esimerkiksi julkisilla paikoilla oleminen (etenkin jos syödä pitäisi) on tuottanut ongelmia. Lähinnä ahdisusta ja pelkoa. Nyt tuli riemua siitä, että hei, minähän pärjäsin loistavasti eikä syynä ole edes lasillinen punaviiniä! Laitoin asiasta heti tekstiviestiä ystävilleni Juhalla ja Ilkalle. Kummatkin kun ovat hyvin ajan tasalla tämän hetkisestä elämäntilanteestani. Molemmilta tuli onnittelut ja tsemppaukset jatkoon, mistä sain lisäpiristystä.
Laskun loppusumma oli paljon pienempi, mitä Suomessa olisi saanut samanlaisesta illallisesta maksaa. Eniten järkytti veden hinta; 6,50 euroa pullosta! Siis mitäh! En ollut ajatellut yhtään tilatessani, mitä vesi maksaisi. Yleensähän Suomessa siitä veloitetaan 50 senttiä tai euron verran. Huh, täällä Amsterdamissa ei todellakaan suosita veden juomista (ainakaan hotellissa), vaan Heineken taitaa olla se olut, jota eniten litkitään. Muutenkin tuntuu, että alkoholi on suhteessa Suomen hintoihin halvempaa. Maksoihan tuo vesi enemmän kuin punaviinilaski (24cl) jonka join. On näköjään halvempaa humaltua kuin pysyä selvänä! No, en silti aio ryhtyä alkoholia juomaan sen enempää kuin mitä olen yleensäkään tähän asti juonut. Panulta loksahti suu auki, kun kerroin hänelle veden hinnasta. Hän kun oli kauhistellut jo sitä, että oli joutunut lounastaessaan maksamaan vesipullosta 3,50 euroa. Eipä juoda enää syödessämme vettä, otetaankin limsaa kun se tulee halvemmaksi :D Noh, en nyt valittanut ravintolaskua, koska sain sen ikään kuin lahjaksi. Käytin nimittäin rahaa, jota olin saanut isältä. Hän kun keksi antaa minulle viime tapaamisella rahaa. Kuulemma siksi, etten ole vähään aikaan saanut taskurahaa. Heh, en edes ajatellut, että hänen tarvitsisi edes enää sellaista antaa, kun hän ei työttömänä tienaa muutenkaan kovin suuria summia.
Panun tullessa koulutuksesta oli kello jo puolen yön tietämissä. Väsynyt lentäjä oli, ei muuta kuin pisulle, pesulle ja nukkumaan, kehoitin häntä. Ei se sentään niin yksinkertaista ollut. Ensin sain selostaa, mitä olin tehnyt ja kuinka olin pärjännyt. Nyt tuli torstaiyönä keskusteltua, miten hassuksi meni meidän päivän menu. Kaikenlaista sorttia ruokaa tuli syötyä, puolin ja toisin. Panullahan oli bisnesluokassa ihan eri ruoka kuin mitä minulla turistiluokassa. En silti hävinnyt yhtään, kun illalla sain lammasta ja Panu joutui tyytymään leipiin tiukan aikataulun takia eli tasapeli taisi tulla. Meillä on aina tällainen yhteinen keskusteluhetki päivän päätteeksi. Jaetaan kokemuksia ja tuntemuksia päivän tapahtumista. On hauskaa ja ihanaa kuulla, mitä toinen ajattelee ja sitten, kun ollaan sanottu hyvät yöt vaihdetaan vielä pusut ja usein taidetaan nukahtaa käsi kädessä :)
Kommentit